Työstökonehuolto Pirkanmaalta koko Suomen alueelle. Kuinka voimme auttaa?
Nyt pystymme mittaamaan koneidenne paikoitus trakkuudet ja geometriset virheet myös uudella Renishaw XL-80 laserilla. Pystymme mittaamaan myös pyöröpöydät.
Siirrämme koneet ja laitteet pienistä sorveista isoihin työstökoneisiin. Siirrot sujuvat todella nopeasti hyvän suunnittelun ja ennakkovalmisteluiden ansiosta. Teemme tarvittaessa siirrot alusta loppuun avaimet käteen periaattella. Olemme olleet siirtämässä kokonaisia konepajoja. Suurimmat koneet mitä olemme siirtäneet ovat painaneet useita kymmeniä tuhansia. Oma siirtokalustomme on aina käytössämme ja nopeuttaa töitä oleellisesti. Kiinnitämme koneet petiin asiakkaan toivomalla tavalla.
Teemme mm. karalaakeroinnit ja kulmapäiden korjaukset. Karalaakeroinnit ja kulmapää korjaukset ovat tulleet meille asiakkaiden toiveesta. Olemme tehneet karalaakerointeja useita vuosia eikä yhtään karalaakeri remonttia ole epäonnistunut, kaikki koneet ovat ajossa vielä tänäpäivänäkin. Olemme tehneet isojen koneiden karalaakointeja kuin myös pieniä 18 000 rpm kiertäviä karoja keraamisin laakerein. Kulmapäitä olemme korjanneet muutaman vuoden hyvin tuloksin. Paman kulmapäät ovat erikoisalaamme, mutta olemme tehneet myös muita. Teemme tukilaakereista Universal kulmäpäihin, kaikki onnistuu!
Karakartioiden hiontoja teemme BT40 ja BT50 kartioille. Hionta on syytä tehdä aina kun työnjälki ei enään ole hyvää tai tarkkuuksissa on toivomisen varaa. Kartion tulee aina olla aina täysin virheetön eikä mitään näkyviä jälkiä saa esiintyä. Tarkastustuurnalla mitattuna kartion ei saa heittää kuin max. 0,01mm. Kosketuspinta työkaluun pitää olla myös koko matkalta, jotta värinöitä kappaleeseen ei esiinny. Kosketuspinta tarkastetaan värillä ennen ja jälkeen hionnan. Tuurnamittaukset teemme myös ennen ja jälkeen hionnan.
Vetovoimamittaus työkalun lukitusvoimalle voi olla myös syy huonolle työnjäljelle, jonka mittaamme aina ensin enne hiontaa ja hionnan jälkeen. Vetovoimamittareita voitte ostaa meiltä omaksi myydään osiosta. Tämä on hyvä olla aina asiaakkaa oma, koska mittareissa saattaa olla eroja ja siksi omalla mittarilla mitattuna tulokset ovat aina linjassa ja lukitusvoimaa pystyy seuraamaan itse niin usein kuin tarvetta esiintyy.
Vaaitukset ja geometriamittaukset tehdään uusimmilla laitteilla, jotka nopeuttavat töitä merkittävästi. Mittaamme koneenne aina, jos epäilyjä koneen epätarkkuuksista esiintyy. Tämä tehdään aina ennakkohuoltojen yhteydessä asiakkaan niin toivoessa. Vaaituksessa meillä on käytössä uusimmat versiot Wylerin sähköisistä passeista.
Pystymme mittaamaan 0,001mm tarkuudella isonkin koneen muutamassa tunnissa. Asiakas saa virallisen raportin ja näkee koko koneen virheet yhdeltä paperilta. Uusimmat passit nopeuttavat itse säätötyötä myös todella paljon vanhoihin vesivaakoihin verrattuna. Linjareita löytyy useita kokoja aina tarpeen mukaan, kuin myös mittakivet koneen mukaan 500-1000mm. Geometrian mittauksesta asiakas saa pöytäkirjan ennen ja jälkeen, jos säätötöitä on tehty.
Ennakkohuolloista annamme konekohtaiset ennakkohuoltoraportit. Ennakkohuollot teemme koneille konekohtaisilla huolto-ohjeilla, jotka ovat räätälöity asiakkaan ja koneen mukaan. Huoltoraportti on selkeä, josta näkyy tehdyt toimenpiteet ja korjaustarpeet koneille. Ei tyhjiä kohtia/sivuja. Mahdollisuuksien mukaan korjaamme viat samalla kuin niitä ennakkohuoltoa tehdessä havaitaan, asiakkaan toiveita kuunnellen.
Ennakkohuollossa käydään kone täydelliseti läpi niin mekaanisesti kuin sähköisesti. Pitkä kokemus alalta auttaa asentajia huomaamaan vikakohteita, jos niitä on tai mahdollisti on tulossa. Me panostamme koneen sisälle ja varmistamaan koneen häiriöttömän toiminnan, me emme pese tai kiillota koneita ulkoapäin koska se ei vaikuta koneen toimintaan. Näin toimimme vain asiakkaan toiveesta.
Voimme räätälöidä asiakkaille kunnossapitosopimuksen, jossa vastaamme asiakkaan kaikista työstökoneista kustannustehokkaasti ja nopealla vasteajalla.
Myös sähköisten vikojen korjaukset hoituvat meiltä ammattitaidolla. Vikakorjaukset hoidamme todella nopeasti jos sellaisia ilmenee. Hoidamme mekaaniset vikakorjaukset tai sähköiset viat vaikka samalla kertaa, koska miehemme ovat ammattitaitoisia, eikä miestä tarvitse vaihtaa jos ongelma onkin muualla kuin aluksi on kuviteltu.
Meillä on hyvät kontaktit varaosatoimittajiin ja lähes aina kone saadaan ajoon lyhyellä tuotantokatkolla. Me emme ole sidoksissa mihinkään konemerkkeihin tai maahantuojiin ja siksi käytämme osia, jotka nopeimmin käsiimme saamme. Näin säästyy aikaa ja saadaan kone nopeasti takaisin tuotantoon. Saamme myös alkuperäisosat tarvittaessa koneen valmistajilta tai maahantuojilta nopeasti.
Fanuc Heidenhain ja Siemens osaamista on kertynyt monien eri konemerkkien kanssa töitä tehdessä. Siemens osaamista on vikojen hakemiseen ja parametrimuutosten tekemiseen. Meillä on myös Siemens moottoreita ja Servokäyttöjä suoraan varastossa joilla voimme heti kokeilla koneen toimintaa eikä heti tarvitse ostaa kalliita osia. Heidenhainin tuntemusta meiltä löytyy enemmän ja olemme kouluttautuneet tähän erityisen paljon. Fanuc osaamista löytyy myös todella hyvin ja ratkaisemme viat Fanucin kanssa ongelmitta. Kaikki koneet ovat tulleet kuntoon mitä olemme korjannet, joskus käytämme tietyn alan spesialistejä tiettyihin töihin.
PWM mittaukset pulssiantureiden ja mittasauvojen kunnon toteamiseen. PWM mittaukset teemme uusimmalla PWM20 mittalaitteella. PWM mittauksen teemme tarpeen mukaan, jos kone antaa hälytyksiä mittapiirihälyksistä, tai asiakkaalla on epäilys mittasauvan likaisuudesta. Mittari näyttää heti mittasauvojen ja pulssiantureiden signaalin voimakkuuden ja tästä pystymme päättelemään onko esimerkiksi mittasauva huollon tarpeessa.
Kaapelilivauriot pystymme myös havaitsemaan tällä laitteella. Saamme mittarin koneen väliin ja pystytte käyttämään konetta normaalisti jos satunnaisia vikoja esiintyy. Pystymme myös paikottamaan ja kohdistamaan absoluutti moottorianturin, jota ei vanhemmilla laitteilla pysty. Yhteensopiva mittari Fanucin antureille, Heidenhainin antureille/mittasauvoille ja Siemens moottoreille.
Mittasauvojen huollot teemme jos olemme havainneet niiden olevan huollon tarpeessa. Pesemme sauvat vaihdamme pyyhkijät ja välielementit uusiin, jonka jälkeen kasaamme pestyt osat huolellisesti ja testaamme mittasauvan toiminnan PWM mittarilla. Lukupäiden huolto on hyvä tehdä myös aika-ajoin tai ainakin silloin jos ongelmia ilmenee.
Lasermittaukset, Ballbar mittaukset, Vaaitukset ja PWM mittaukset.
Tasapainotuslaitteella tasapainotamme vaativatkin kohteet niitä purkamatta. Tasapainotus voidaan tehdä 1- tai 2-tasossa purkamatta esimerkiksi moottoria tai karaa paikaltaan. Tasapainotus on välttämätön tehdä yli 6000rpm moottoreissa, karoissa tai akseleissa. Tällä mittauksella saadaan selville esim. laakereiden kunto, epätasapaino joka pystytään uudelleen painottamaan ja lisää näin ollen laitteen elinkaarta.
Olemme myös JP-Balancing tasapainolaitteiden virallinen maahantuoja.
Palvelu | Hinta |
---|---|
Huoltotyö | 67€ / h |
Päivähinta | Mahdollista sopia asiakaskohtainen päivähinta. Se sisältää 7,5h töitä + kaikki kulut. |
Huollot, konesiirrot, vaaitukset ym. mahdollista tehdä 2 miehen voimin jolloin hinta on 100€/h/(sis 2miestä)
Voimme räätälöidä asiakkaille kunnossapitosopimuksen, jossa vastaamme asiakkaan kaikista työstökoneista kustannustehokkaasti ja nopealla vasteajalla.
Kuvaus | Hinta |
---|---|
Kilometrikorvaus | 0,67€/km |
Ajotunnit | 49€/h |
Päivärahat | Osapäiväraha. 22€ Päiväraha 46€ Ateriakorvaus 12€ |
Majoitus | Toteutuneiden kustannusten mukaan |
Varaosat ja tarvikkeet laskutetaan erikseen. Töissä missä tarvitaan pientarvikkeita laskutetaan pientarvikelisä 16€.
Hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.
Toimitusjohtaja
tommi.sakala@ts-konehuolto.fi
040 760 1256
Työnjohtaja / Huoltoteknikko
tomi.raikka@ts-konehuolto.fi
044 978 1620
Huoltoteknikko
harri.haikonen@ts-konehuolto.fi
040 587 2588
Huoltoteknikko
kari.tamminen@ts-konehuolto.fi
0400 500 083